Olimme souturetkellä Joonaksen, Emilian ja Liisan kanssa ja päätimme mennä Kertunjoelle. Kertunjoki ei ollut kovinkaan syvä, eikä mitenkään ihmeellisen leveä, mutta se kulki metsän läpi ja sen päälle oli kaatunut useita puita. Retkien jännitys syntyi siitä, ettei koskaan tiennyt kuinka pitkälle siellä pääsi, ennen kuin kaatunut puu tukki reitin täysin. Oli tärkeää olla soutuveneellä liikkeellä, koska moottoriveneellä ei päässyt kuin suulle asti.

Pääsimme pitkälle jokea pitkin, ennen kuin ensimmäinen puu tuli vastaan. Se ja seuraavat neljä kierrettiin kuitenkin helposti – ne peittivät vain osan joesta. Kuitenkin pian eteemme tuli puu, joka oli kaatunut koko joen yli. Päätimme ensin yrittää veneellämme puun oksien yli, mutta epäonnistuimme: puun oksisto ylettyi jopa puolentoista metrin päähän vedenpinnasta, eikä sitä saanut mitenkään taipumaan alaspäin. Seuraavaksi yritimme nostaa puun oksia ja yrittää mennä niitten ali – tuloksetta. Puu oli sen verran raskas, ettemme saaneet nostettua sitä tarpeeksi ylös.

Olimme jo kääntymässä takaisin, kun minä huomasin, että kohta, josta puu oli katkennut, oli reilun puolenmetrin korkeudella vedestä. Kaatuneen puun runko muodosti siinä kohdin pienen kaariportin, ennen kuin laskeutui veteen. Kolo ei ollut mitenkään hämmästyttävän suuri, mutta veneemme saattaisi hyvinkin mahtua siitä läpi – jos oikein ahkerasti yrittäisimme.

Tässä vaiheessa on varmasti hyvä mainita, että veneen tappi ei ollut täysin kunnossa ja se olikin vuotanut koko matkan: Emilian ja Joonaksen soutaessa ja minun pitäessä peräsintä oli Liisa joutunut jatkuvasti äyskäröimään. Puun kohdalle pysähdyttäessä oli äyskäröinti kuitenkin loppunut ja nyt veneemme pojalla oli jo vaaksan verran vettä – ja lisää tuli jatkuvasti.

Muut hyväksyivät ideani yrittää mennä puun ali siitä, mistä sen runko oli korkeimmillaan. Veneen alkuosa meni melko helposti, koska kapea kokka oli helppo saada ohjattua portin korkeimpaan kohtaan ja veneen pohjalla oleva vesi helpotti meitä laskemalla veneen reunaa matalammalle.

Ensimmäinen varsinainen ongelma tuli, kun pääsimme ensimmäisen hankaimen kohdalle: kokoajan, kun olimme venettä liikuttaneet, oli sen toinen reuna ollut kiinni puunrungossa. Veneen liikuttaminen – puunrungosta vetämällä tai työntämällä – ei ollut tällöin ollut haastavaa, mutta hankain tuotti ongelmia. Lopetimme hetkeksi veneen liikuttamisen ja sovimme, että tekisimme seuraavasti: Joonas ja Emilia nostaisivat runkoa ja Liisa ja minä liikuttaisimme venettä. Toimimme suunnitelman mukaan ja onnistuimme saamaan hankaimen kriittisen paikan ohi.

Hankaimen jälkeen etenemisemme hidastui: koska vene oli keskeltä leveämpi, painoi puu sen päälle enemmän ja liikkuminen oli tämän takia hitaampaa. Liikuimme työntö-veto-menetelmällämme vain vähän kerrallaan, mutta etenimme silti jatkuvasti. Tässä vaiheessa oli vettä kertynyt veneen pohjalle jo reilusti yli vaaksan ja veneemme siirtäminen vaati olemaan polviltaan, istumaan ja jopa makaamaan veneen pojalla. Tämän takia olimme kaikki enemmän tai vähemmän märkiä siinä vaiheessa, kun viimein selvisimme puusta.

Kaikilla oli aivan mahtava olo, vaikka olimme pöpertäneet puun kimpussa varmasti jo yli puolituntia. Jatkoimme matkaamme ylös jokea ja saavuimme pian vanhan kivisillan raunioille. Rantauduimme siinä kohtaan tyhjentääksemme veneen ja ihaillaksemme siltaa vähän lähempää. Joonas kertoi, ettei hän ollut nähnyt siltaa oman lapsuutensa jälkeen.

Ihasteltuamme siltaa tarpeeksi, päätämme jatkaa matkaa. Tulemme siihen tulokseen, että käännymme tässä kohtaan takaisin, sillä joki alkaa mataloitua ja sen päällä näkyi olevan useita puita. Ja kaiken lisäksi meidänhän pitäisi vielä selvitä siitä puusta takaisinkin!

Siispä lähdimme soutelemaan kohti kotia. Puun kohdalle saavuttaessa toistimme saman prosedyyrin kuin tultaessakin. Nyt se ei ollut yhtä hauskaa, mutta selvisimme siitä. Loppumatka Kertunjokea alas oli ihanaa. Minä seisoin airon kanssa veneen kokassa ja tunsin olevani Amatsonilla: kaikkialla oli täysin hiljaista ja vihreät puut peittivät auringon melkein kokonaan. Tunnelma oli hieno.

Soutaessamme järven yli kotiin, vaihdoimme airovuoroja, että samojen henkilöiden, jotka olivat menomatkalla soutaneet, tarvitsisi tehdä niin uudestaan. Minulla oli vastanapinani asiasta, mutta niin oli reilumpaa. Eikä se soutaminen ole niin kauheaa.